Lasiocampidae

Karvakehrääjät

Karvakehrääjät ovat keskikokoisia tai isoja perhosia, joilla on pitkäkarvainen, paksu ruumis. Varsinkin naarailla ruumis on huomattavan iso. Imutorvi on surkastunut tai puuttuu, joten perhoset eivät nauti aikuisina mitään ravintoa. Molemmilla sukupuolilla on kaksoiskampahampaiset tuntosarvet, jotka koirailla ovat tyypillisesti leveän sulkamaiset.
Suomesta on tavattu 15 lajia, joista kolme on meillä harvinaisia harhailijoita ja jotka vasta viime vuosina (2000 -luvulla) ovat ilmeisesti kotiutuneet meille.
Euroopassa lajeja on noin 50 ja koko maailmassa noin 1500.

Sukupuolet ovat helppoja eroittaa toisistaan:
  • ne voivat olla erivärisiä
  • naaras on koirasta isompi, joillakin lajeilla kokoero voi olla huomattava
  • koiraan tuntosarvet leveämmät, sulkamaiset
Kuvassa heinänorsu pariskunta
(Euthrix potatoria)
Useimmat lajit lentävät yöllä, mutta muutaman lajin koiras (ja joskus naaraskin) myös päivällä auringonpaisteessa. Koiraat ovat kestäviä lentäjiä, joiden lento on nopeaa ja mutkittelevaa. Tammikehrääjä (Lasiocampa quercus) esimerkiksi lentää iltapäivällä noin parin - kolmen metrin korkeudella, kun taas heinähukka (Macrothylacia rubi) lentää myöhemmin illalla matalalla aluskasvillisuutta hipoen.
Juuri kuoriutunut naaras alkaa heti siipien kuivattua houkutella koiraita. Ne erittävä ilmaan feromoneja, jotka koiras haistaa jopa kilometrien päästä.
Ryhmän lentoajat ovat hyvin vaihtelevat, sillä varhaisin laji aloittelee lentonsa jo huhtikuun alussa kun taas myöhäisin laji lopettelee lokakuun lopussa, joskus vasta marraskuun puolella. Eli karvakehrääjiä on meillä lennossa koko sen lämpimän ajan, jolloin keskilämpötila on nollan yläpuolella.
 
Lepoasennossa siivet pidetään kattolaskuisesti ruumiin ympärillä, takasiivet kuitenkin enemmän levällään, niin että niiden etureuna pilkistää etusiipien alta. Joillakin lajeilla on näkyvissä melkein koko etummainen puolisko takasiivestä.

Kuvassa heinähukka koiras
(Macrothylacia rubi)
 
Karvakehrääjien toukat ovat useimmiten hyvin moniruokaisia (polyfageja). Suomessa on vain pari lajia, jotka syövät ainoastaan männyn tai kuusen neulasia.
Toukat ovat hyvin karvaisia ja monesti kirkasvärisiä. Karvaisuutta on pidetty suojana lintuja vastaan, sillä vain harvan linnun tiedetään syövän karvatoukkia.
Myös muurahaisten on vaikea saada leuoillaan otetta tällaisesta toukasta.

Kuvassa tammikehrääjän toukka
(Lasiocampa quercus)
Ennen koteloitumistaan toukat kehräävät suojakseen kotelokopan, joka voi olla pehmeä seittikudos tai vahva, kova koppa.
Perhonen saattaa olla kotelossa monta vuotta.
Suomessa karvakehrääjät talvehtivat joko munana, toukkana tai kotelona. Aikuistalvehtijoita ei meikäläisissä lajeissa ole.

Toukkia paljain sormin kosketettaessa niiden karvat tarttuvat helposti ihoon ja saattavat aiheuttaa kutinaa ja kirvelyä.
Sama koskee myös karvakehrääjien kotelokehtoja, sillä monen lajin kehtoon on sekoittuneena toukan karvoja.

Sivu päivitetty-- 19.2.2014 --Page updated

SIVUN TEKIJÄT:
Pertti Pakkanen:Sivun suunnittelu, perhoskuvat, tekstit
Kimmo Silvonen:Toukkakuva